Search

Osa-aikatyö tukee jaksamista

Anu Ubaud kirjoitti kolumnissaan suomalaisvanhempien uupumuksesta (HS 20.12.2020). Kolumnin otsikko ”Vanhemmat eivät saa apua, koska eivät osaa pyytää sitä” oli mielestäni provosoiva ja sai monet meistä lukijoista puolustuskannalle ennen varsinaisen tekstin alkua, vaikka teksti itsessään pitikin sisällään monta tärkeää oivallusta suomalaisten perheiden tilanteesta.


Erityislapsen vanhempana – ja satojen muiden erityislapsiperheiden tilanteen tuntien – ensimmäinen huomioni kolumniin liittyen on, että suomalaiset perheet ovat hyvin monimuotoisia ja perheillä on hyvin vaihtelevat tarpeet avun suhteen. Tosiasia on, että merkittävä osa vammaisten tai pitkäaikaissairaiden lasten vanhemmista kokee uupumusta sen takia, että heille sopivia palveluita ei ole saatavilla tai sopivista palveluista ei ole olemassa tietoa. Joskus apua on vaikea pyytää, jos ei edes tiedä, mitä olisi tarjolla. On turha kuvitella, että kukaan tulisi apua tarjoamaan, vaan kaikki on anottava erilaisilla lomakkeilla monista eri virastoista.


Toisaalta olen tavannut monia perheitä, jotka sätkivät vuodesta toiseen jaksamisensa rajoilla, vaikka heillä ulkoisesti näyttäisi olevan kaikki se, mitä lapsiperhe hyvinvointiinsa kaipaa. Tunnen perheellisiä ihmisiä, jotka ovat aina – siis ihan aina – väsyneitä, poikki, rikki ja tööt, kun heille soittaa ja kyselee kuulumisia. Olen miettinyt, mistä ihmeestä tämä johtuu, ja johtopäätökseni on hyvin samankaltaisia Ubaudin kanssa: itselle asetetut tavoitteet ovat liian kovia. Tämä on ehkä osittain hämmentävääkin, sillä verrattuna esim. Pohjois-Amerikan tai monien Aasian maiden kulttuureihin, on meidän työelämämme melko leppoisaa, eikä lapsien harrastuksetkaan lähtökohtaisesti ole ihan niin tavoitekeskeisiä.





Tässä kohtaa haluan palata yli puoli vuosikymmentä taaksepäin. Olin kolmen alle kouluikäisen äiti, esikoiseni on vaikeasti sairas. Olin perustamani yhdistyksen puheenjohtajana, opetin päivän viikossa ammattikorkeakoulussa ja iltaisin pyöritin lastentarvikeverkkokauppaa autotallissamme. Eräänä päivänä kohtasin pysäyttävän kysymyksen: ”Koska olet ajatellut palata takaisin töihin?”. En muista, mitä mumisin vastauksesi, mutta tuosta hetkestä asti olen pohtinut suhtautumistamme työhön. Meissä istuu edelleen voimakkaasti käsitys siitä, että työtä on tehtävä kahdeksasta neljään viitenä päivän viikossa. Työstä on aina saatava palkkaa ja sitä on tehtävä juuri jämptisti oikea määrä. Toki asiat ovat muuttuneet ja suomalainen työelämä on muutoksen kourissa, mutta uskallan väittää että perinteinen työkäsitys on yksi keskeisistä syistä siihen, että pienten lasten vanhemmat ovat niin väsyneitä. Tuntuu, että ruuhkavuosia elävillä vanhemmilla työtä on joko liikaa, tai sitten sitä ei ole ollenkaan.


Osa-aikatyö on Suomessa vielä melko vähän tunnettu työn muoto. Olen huomannut, että syitä tähän on monia. Uskomus siitä, että me haluamme tehdä täyttä työviikkoa, istuu yhä syvällä käsityksissämme. Tämä käsitys on vahva sekä työntekijä- että työnantajapuolella. Yrityksissä saatetaan ajatella, että ei saada sitä parasta mahdollista tekijää, jos tarjolla onkin ”vain” osa-aikatyö, että ne huipputyypit haluavat kuitenkin täyden työajan täydellä palkalla. Ja sama toisinpäin: työnhakijat eivät uskalla tuoda esiin halua osa-aikatyön tekemisestä, koska pelkäävät, että leimautuvat laiskoiksi tai näyttäisi siltä, että heillä ei ole homma kotona ihan hallinnassa.


Tosiasiassa meidän työviikkomme voi rakentua hyvin monella eri tavalla. Joillain osan viikosta täyttää hoivavastuu, vapaaehtoistoiminta tai opiskelu, ja työ on vain yksi osa moninaista viikkoa. Toimeentulo voi rakentua monista lähteistä, ja osalle pienemmät tulot muun hyvinvoinnin kustannuksella on ihan ok.

Työnteon pitäisi olla jokaisen perusoikeus ja sen pitäisi aina olla myös taloudellisesti kannattavin ratkaisu. Kuitenkin olisi erittäin tärkeää tunnistaa ja tunnustaa se, että hyvinvoinnin kannalta työn moninaisten muotojen mahdollistaminen olisi tärkeää. Olen toiminut Mamworkissa yrittäjänä vuodesta 2013, ja olen kohdannut tänä aikana satoja pienten lasten vanhempia, omaishoitajia ja muista syistä osa-aikatyöstä kiinnostuneita henkilöitä, jotka ovat työntekijöinä timanttisia ja motivoituneita osaajia, vaikka eivät haluakaan tehdä töitä perinteisen työntekokäsityksen mukaista täyttä viikkoa. Rohkaisenkin kaikkia taakkansa alla taipuvia vanhempia sekä työnantajia miettimään, voisiko osa-aikatyö olla yksi ratkaisu jaksamisen ongelmiin.




Pia Lemmetty Leijonaemo, yrittäjä, äiti, vapaaehtoistoiminnan innokas puolestapuhuja


72 views0 comments

Recent Posts

See All