Osallistuin vähän aikaa sitten kiinnostavaan aamiaistapahtumaan. Tilaisuudesta oli tehty Facebook-tapahtuma, jonka lisäksi mukaan piti ilmoittautua myös nettilomakkeen kautta. Tilaisuus oli maksuton, ja paikalla oli kovan tason esiintyjiä. Järjestäjäyritys oli panostanut: pöydät notkuivat aamiaisleipiä ja osallistujille oli lisäksi hankittu arvokkaat giveawayt kotiinvietäviksi. Noin puolet ilmoittautuneista eivät tulleet paikalle. Osa ilmoitti myöhään edellisenä iltana esteestä, osa vaan jätti tulematta paikalle.
Itse kirjoitin muutama viikko sitten Linkediniin tapauksesta, joka harmitti aivan erityisesti. Olin lapseni kanssa sairaalassa pitkällä keikalla, ja kaksi työntekijääni sairastuivat samalla viikolla, toinen vakavasti, toinen tartuttavasti. Meillä oli samalla viikolla sovittu asiakastapaaminen toimistollamme, jonka näiden kahden työntekijän oli määrä hoitaa. Koska asiakkaan aika on minulle tärkeää, tilasin mummon yli sadan kilometrin päästä sairaalaan olemaan tyttäreni kanssa, jotta pääsin tapaamiseen. Asiakas ei koskaan tullut paikalle. Lähetin hänelle viestejä, joihin hän ei vastannut. Kun istuin sairaalassa valvottujen öiden jälkeen toimistolla silmäpussejani pidellen mietin, että kaikella on varmasti tarkoituksensa – ehkä näiden ohareiden tarkoitus oli antaa minulle hetki ihan omaa aikaa.
Olen jutellut muutaman myyntityötä tekevän henkilön kanssa, kuinka he kokevat tätä viikoittain: asiakkaat eivät tule tapaamisiin tai eivät koskaan palaa asiaan, kuten lupaavat.
Tapahtuman järjestäminen vaatii aina työtä ja resursseja. Asiakastapaamiseen valmistautuminen vie aikaa ja siihen varattu tunti – pari on poissa muusta työstä. Some-tapahtumien aikakaudella on helppoa klikata ”osallistun” ja vielä heittää nimi ilmoittautumislinkin kautta listaan, mutta sitten vaan unohtaa. Monia meitä vaivaa aikaoptimismi: nyt on helppo ilmoittautua kuukauden päästä olevaan tilaisuuteen, kun kalenteri on tyhjä sen päivän osalta. Arki jyrää päälle ja kalenteri täyttyy – ja tapahtuma alkaa menettää hohtoaan kiireen keskellä. Unohtaminen, väliin jättäminen, skippaaminen – miksi sitä haluaakin kutsua, on koko ajan houkuttelevampaa.
Ei kuitenkaan ole yhdentekevää jättää kerta toisensa jälkeen saapumatta tilaisuuksiin, olla vastaamatta myyntimiehen puheluihin tai vaan ”unohtaa” sovittu tapahtuma. Se on epäkohteliasta ja myös rasittavan epämääräistä. Toisten kunnioittamiseen kuuluu se, että pidetään kiinni sovitusta. Jokaiselle tulee esteitä ja joskus käy niinkin, että kiinnostus vaan lopahtaa. Siihenkin on olemassa ratkaisu: kohtelias puhelu tai sähköposti, jossa kerrotaan estymisestä. ”Kiitos kutsusta, mutta olen pahoillani, enkä pääse tulemaan” tai ”Kuule, meillä oli puhetta, että tulisin myyntiesittelyyn, mutta nyt ei ole realistista että voisimme tätä palvelua / tuotetta ostaa, niin palataanko asiaan vaikka ensi vuonna?”.
Helposti tulee ajatelleeksi, etteivät bileet yhtä juhlijaa kaipaa tai ilmainen koulutus yhtä osallistujaa. Minulle kuitenkin jokainen osallistuja, jokainen asiakas on ihan yhtä tärkeä ja koen jokaisen ilmoittamatta jätetyn poissaolon negatiivisena signaalina yritystäni tai toimintaani kohtaan.
No show –ongelma on tämän päivän vitsaus. Tätä tapahtuu niin businestapahtumissa kuin vapaa-ajan tapahtumissa. Ilmainen ei ole ehkä arvokasta: jos tapahtuma on maksullinen, sitoo se osallistujia paremmin. Ilmainen ei kuitenkaan ole maksutonta järjestää, vaan aikaa ja vaivaa kuluu joka tapauksessa.
Seuraavan kerran, kun klikkaat ”osallistun” ilmaistapahtumaan tai kaverin illanistujaisiin, niin mieti tarkkaan, pääsetkö oikeasti. Ja ymmärrän hyvin, että noroviruksen iskiessä tai lapsen sairastuessa ei tietenkään pääse paikalle, mutta se on aivan eri juttu.
Comments