Asiakastarina: MamAi & Mamwork
- Mamwork oy

- 2 days ago
- 1 min read
Mamai Oy:n kanssa työ alkoi tilanteesta, joka on monelle yrittäjälle tuttu. Tekemistä oli paljon. Ideoita riitti. Asiakkaita oli, mutta markkinointi ja myynti eivät vielä muodostaneet selkeää kokonaisuutta.

Aloitimme ihan peruskysymyksistä. Mitä oikeastaan myydään? Kenelle? Miten palvelut on sanoitettu? Vastaako hinnoittelu sitä arvoa, jota tuotetaan?
Keskustelut olivat rehellisiä ja välillä myös pysäyttäviä. Pilkoimme palveluita auki, rakensimme myyntiprosessia selkeämmäksi ja loimme markkinoinnin vuosikellon, jotta tekeminen ei perustuisi fiilikseen vaan suunnitelmaan. Samalla tarkastelimme materiaaleja ja viestiä: puhutaanko oikeille ihmisille oikealla tavalla.
Prosessin aikana yrittäjän oma varmuus kasvoi selvästi. Kun kokonaisuus alkoi hahmottua, tekemisestä tuli rauhallisempaa ja itsevarmempaa. Päätöksiä oli helpompi tehdä. Näkyvyyteen liittyvä epäröinti väheni.
Yrittäjä kertoi sparrauksen jälkeen olevansa todella tyytyväinen. Hän koki saaneensa konkreettisten työkalujen lisäksi paljon vahvistusta ja tukea omalle työlleen. Se ei ole itsestäänselvyys. Yrittäjä kantaa usein yksin isoa vastuuta, ja joskus jo pelkkä jäsentäminen yhdessä toisen kanssa helpottaa merkittävästi.
Yksi asia, joka jäi erityisesti mieleen, oli se, miten luontevasti strategiapuheesta siirryttiin myös arkeen. Yrittäjyys ei tapahdu tyhjässä tilassa, vaan sen rinnalla kulkee elämä kaikkine vaiheineen. Oli hienoa huomata, että pystyimme tukemaan toisiamme myös muissa kuin liiketoiminnan kysymyksissä. Se toi työskentelyyn inhimillisyyttä ja luottamusta.
Tällaisessa sparrauksessa ei ole kyse valmiista vastauksista, vaan yhdessä ajattelemisesta.
Kun rakenne löytyy ja suunta kirkastuu, yrittäjän on helpompi tehdä rohkeita valintoja.
Projekti toteutettiin Leader-rahoituksella.



Comments