Search
  • Mamwork oy

Google on paljon muutakin kuin hakusanamarkkinointia varten

Ajattelin eilen lähteä sisustusostoksille tyttäreni kanssa. Googlasin etsimäni kaupan, ja Google Business –sivu kertoi paitsi tarkan osoitteen, myös aukioloajat: sunnuntaisin avoinna klo 12 – 18. Lähdimme matkaan ostoslistan kera, mutta perille päästyämme meitä odotti suljettu ovi ja lappu luukulla: suljettu kesäsunnuntaisin. Kyllä harmitti, ja olen aika varma, että emme enää palaa kauppaan vaan etsimme tuotteet muualta, ehkä netistä.


Google, Google Maps ja Google Business ovat ensisijaisen tärkeitä tietolähteitä, joten ne todella kannattaa pitää ajan tasalla. Yle uutisoi mobiilidatan käytöstä, ja samassa uutisessa kerrottiin, että yleisin ulkomailla käytetty mobiilipalvelu on Google Maps. Sama pätee sekä koti- että ulkomailla: Google mapsista etsitään paitsi sijaintitietoja myös aukioloaikoja. Yhä useammin haetaan myös kokemuksia ja lisätietoja, joten kaikki Googlen käytettäväksi tallennettu tieto on tärkeää.


Kauppojen aukioloaikojen vapauduttua aukioloista tiedottaminen on yrityksen kannalta hyvin tärkeää, mutta on hämmästyttävää, kuinka moni asian laiminlyö. Poikkeavuudet muistetaan ehkä raportoida Facebookiin, mutta Googlen palvelut unohtuvat monilta. Aikanaan, kun suunnittelimme erään suuren tavaratalon julkisivua, totesi lihamestari, että muulla ei ole niin väliä, kunhan aukioloajat ovat näkyvissä ja oikein. Tämä pitää vieläkin paikkansa.


Tarvitsetko apua Google Busineksen kanssa? Ota yhteyttä, me voimme auttaa!




23 views
  • Mamwork Facebook
  • Mamwork Twitter
  • Pia Lemmetty Linkedin

© 2018 MAMWORK OY