Facebookin paikalliskirpputorit ovat avanneet itselleni täysin uusia maailmoja: olen saanut uusia ystäviä ja kutsuja juhliin, joissa en muuten koskaan kävisi ja käynyt sellaisia keskusteluita, joiden olemassaolosta en aiemmin edes tiennyt. Joka kesä yhä vuosien jälkeenkin kerron kesävieraillemme, kuinka ostin kesäkenkäni Siniltä. Tutustuimme tuolloin uuden ystäväni Sinin kanssa kierrätysryhmässä ostaessani häneltä nuo yhä hyvin palvelevat kesäkengät. Siinä ovensuussa kysyin tyhmiä ja kertoilin tyhmiä ja aika nopeasti huomattiin, että ei tätä keskustelua siinä rappukäytävässä voinut enempää käydä. Ja ei nämä tähän jää- Nina puolestaan osti minulta Lego- rakennuspalikoita ja kertoi siinä ovensuussa miettivänsä virkavapaata opettajan työstään. Taisin jollain tasolla tulla vahvistaneeksi tuota kauan kytenyttä ajatusta siinä keskustelumme jatkuessa. Tämä on urasparraajien ammattitauti: sitä kysyy ja ihmettelee ja menee nopeastikin niin sanotusti henkilökohtaisuuksiin. Ei uteliaisuuttaan vaan viedäkseen keskustelua oikean äärelle- juurisyihin.
Nina jäi virkavapaalle vuodeksi ja toiseksi ja kolmantena perusti kurssikeskuksen, jossa valmistuu muun muassa kukka- asetelmia Blummiset- työpajana. Nina opiskeli ja imi tietoa ja kehitti ja kurssitti itseään systemaattisesti. Sitä se on, kun löytää sen oman juttunsa- sitä haluaa oppia ja imee tietoa kuin sieni. Kerroin vasta Ninalle kuinka innostava esimerkki hän ja Blummiset kaikessa rohkeudessaan ovatkaan. Nina kertoi oppineensa alasta paljon ihan vain kysymällä ja saavansa hymyilevän vastaanoton ihmetellessään ääneen ja kysellessään haltioituneena neuvoja sellaisiltakin tahoilta ketkä eivät sitä yhtään odottaisi. Jatkoimme keskustelua omasta yhdestä ammatistani ihmisiä urallaan ja valinnoissaan ohjaavana sparrailijana. Nina siinä sitten vielä kuvasi ensitapaamistamme siinä ovensuussa: ” Ihmiset eivät ehkä sitten halua tulla juttelemaan vaan sellaisen ihmisen kanssa, joka on psykologi vaan just sellaisen, joka on samalla puolella niiden ihmisten kanssa. Sä et ole se, joka kuuntelee ja nyökyttelee vaan pistää niitä kepukoita. Kepukoita, siinä kun ui siinä mutavedessä niin niitä kepukoita just tarttee mihin tarttua, että pääsee eteenpäin. Sitähän voi sitten kun on siellä rannalla niin vaihtaa sitä suuntaa, mutta se että kun pääsee vaan sieltä pois. ” Se on juuri näin: on tosi tärkeätä saada jakaa ja puhua.
Everyone could use a friend who will call and say, “Get dressed! We´re going on an adventure!”
”Sä voit tehdä mitä vaan!” Tätä kreisiä ajatusta ja sen evalvoitumista eri keskusteluissa observoineena ja itsenikin tämän ajatuksen ääreltä havahtuneena näen tämän ajatuksen kolme puolta. 1.) On Ninoja- niitä, jotka osaavat ja pystyvät rakentamaan ratkaisun ne kepukat saatuaan. 2.) Sitten on niitä ketkä eivät työnhakukokemusten kylläännyttäminä halua hakea enää siihen minkä osaavat koska eivät vaan pääse läpi. Joutuvat pakotettuina keksimään uusia uria ja keksimään mistä ihmeestä sen aloittaisi ja miten. 3.) Sitten on niitä kenen ammattia ei enää ole ja niitä keiden työhön ei enää noin vaan hypätäkään takaisin.
On meitä toki muitakin. Ryhmittely on oikeastaan aika tyhmää. Tarkoitin oikeastaan vain sanoa, että älä jää yksin- parhaat jutut oivalletaan yhdessä! Sparraille, mieti, keskustele, kysy, ole avoin, määrittele ongelma ja laajenna ja avarra. Tee se omassa tahdissa, mutta etene. On tärkeää osata punnita vaihtoehtoja ja tarkastella tehtyä ja opittua rakentaen niiden pohjalta erilaisia vaihtoehtoisia urapolkuja.
On myös tärkeä pitää kiinni siitä uskomattoman vahvasta eteenpäin puskevasta voimasta! Siitä, joka sanoo: - Sä voit tehdä mitä vaan! Sen muistaessani osaan kysyä itseltäni, että mitä tekisin, jos voisin tehdä mitä vaan!
Ja sanontahan menee, että kun kaikki menee päin mäntyä paista pannukakku. Niinpä meillä Mamworkilla pyörii nykyään myös Urasparrailua ja pannukakkua urasparrailuryhmät ratkaisuna asiantuntijoittemme esille nostamaan huomioon siitä kuinka oman osaamisen muotoilu muuttuneissa olosuhteissa jalostuu ryhmässä aivan toisenlaiseksi pystyessämme jakamaan ajatuksiamme yhdessä. Ja ei meillä nyt niin päin mäntyä tarvitse edes mennä pannukakun äärellä sparraillaksemme. Itse tehty oppiminen on huima käyttövoima, jota on Mamworkilla osattu hyödyntää kautta aikojen muotoiltaessa yhdessä osaamista ja edesautettaessa sen generoitumista työksi.
Haluatko kuulla lisää urasparrailu- ryhmistämme ja osaamisen muotoilusta muuttuneeessa työmarkkinassa? Jätä yhteydenottopyyntö tai laita viestiä Elinalle.
Ei muuta, kuin myötätuulta kaikille niille lukemattomille urapoluille mitä tiesi pitääkään sisällään! -Elina Mamworkilta