Search
  • Mamwork oy

Some 2020: menestyksen salaisuus

Olemme pitkään jakaneet vinkkejä ja pitäneet koulutuksia siitä, miten yritys voi menestyä somemarkkinoinnissa. Näin vuoden lopuksi halusin koota muutaman ajatuksen aiheesta myös blogiin.



En aio kertoa siitä, mikä kanava on in tai mikä on oikea tahti tuottaa postauksia. En myöskään ota kantaa siihen, kannattaako julkaisu tehdä feediin vai storiesiin. Nämä ovat asioita, jotka muuttuvat silmänräpäyksessä ja eilisen hot on tänään jo ihan totaalisen not.


Facebookin piti kuolla jo puoli vuosikymmentä sitten, sehän on lähinnä nolo media. Linkkarissa porukka pullistelee leuanvetotangossa ja esittelee toimiston feng shuita. Twitterissä viisastelevat poliitikot ja sellaisiksi mielivät. Silti näissä kaikissa kanavissa tehdään tuloksellista markkinointia joka päivä.

Oli miten oli, niin mielestäni todellinen menestyksen salaisuus piilee paljon syvemmällä. Olen tavannut startuppeja, yksinyrittäjiä ja korporaatioiden markkinointipomoja ja olen huomannut, että onnistumisia yhdistää aina samat elementit. Kokosin niistä muutamia tähän postaukseen.

Perusasioiden on oltava kunnossa. Jos tuote on liian kallis, myymälä aivan liian syrjässä tai liiketoiminta on rakentunut epäeettiselle pohjalle, ei paraskaan somemarkkinointi tee hiekasta kultahippuja. Markkinoinnin perusasioihin kuuluu tuotteen, hinnan, jakelun ja viestin harmonia ja tarkka mietintä.

Odotusten on oltava realistiset. Sosiaalisesta mediasta on tullut kaikkien ulottuvilla oleva markkinoinnin temmellyskenttä, jossa huomiosta kilpailevat tasaveroisesti globaalit megabrändit ja naapurin Pirkon kotikampaamo. Tietoa on valtavasti ja maksetun mainonnan tekijöitä on päivä päivältä enemmän. Erottuminen vaati osaamista ja kärsivällisyyttä. Joskus käy flaksi, ja pikavoitto osuu omalle kohdalle, mutta todennäköisempää on, että tunnettuuden ja liikevaihdon kasvattaminen on pitkä tie, jossa karikoilta ei täysin voi koskaan välttyä.

Paras sisältö tulee sisältäpäin. Yksi somemarkkinoinnin trendejä on, että sisällön on oltava entistä enemmän kohdeyleisölle räätälöityä ja yrityksen näköistä. Jotta ulkopuolinen tekijä pystyy tuottamaan aidosti ajantasaista ja yrityksen arvojen mukaista sisältöä, on tekijälle tarjottava mahdollisuus perehtyä asiakkaansa arvoihin ja toiveisiin riittävän perusteellisesti. Mielestäni kaikkein parhaaseen tulokseen päästään, kun asiantuntija konsultoi ja auttaa strategiassa, mutta päivittäinen sisältö tuotetaan ytimestä, eli yrityksestä käsin. Tämä vaatii koulutusta ja resursointeja, mutta se kannattaa.

Myymistä ei saa unohtaa. Olen törmännyt asiakkaisiin, jotka ovat panostaneet sisällöntuotantoon ja kertoneet tarinoita, tuottaneet videoita ja kuvia ammattimaisella tasolla, mutta silti kauppa ei käy. Kun olen selannut postauksia taaksepäin jopa puoli vuotta, olen saattanut huomata, että yksikään postaus ei kannusta ostamaan. Eli vaikka sisältöä tuotetaan lisäarvon rakentamiseksi, ei saa unohtaa kaupallista aspektia: suora ostokehotus säännöllisesti muistuttaa seuraajia siitä, miksi olet olemassa.

Reilu peli kannattaa. Kun jotain lupaa, se kannattaa pitää. Jos järjestää arvonnan, pitää palkinto oikeasti arpoa, vaikka kilpailuun olisi osallistunut murto-osa toivotuista ihmisistä. Kun tekee tarjouksen, kannattaa se olla reilu ja kunnollinen. Kaikki pienellä printattu ja liialliset ehdot on syytä unohtaa. Somekanavien tiedot on syytä pitää näkyvillä ja tykkääjiä ei pidä kasvattaa ostamalla yleisöä, jonka sitten piilottaa. Olen itse analysoinut kymmeniä sivuja ja käynyt keskustelua myös opiskelijaryhmien kanssa, ja kaikenlainen ”feikkaaminen” sivustolla tulee yllättävän nopeasti esille.


Näitä asioita pohtien voi kääntää katseen uudelle vuosikymmenelle. Trendit vaihtelevat, mutta suurella sydämellä ja asiantuntevalla tekemisellä menestyt varmasti!



Haluatko tietää lisää Mamworkista tai jutella tarjoamistamme mahdollisuuksista yrityksille? Ota yhteyttä vaikka sähköpostilla, info@mamwork.fi


Pia Lemmetty


38 views
  • Mamwork Facebook
  • Mamwork Twitter
  • Pia Lemmetty Linkedin

© 2018 MAMWORK OY